[In English below]

Nousiainen/Kosonen/Jauhiainen: Body/Peace/Keeper 16.4.–3.5.2024

Avajaiset kello 19–21 tiistaina 16.4., tervetuloa!

Galerie Pleiku
Eugen-Schönhaar-Strasse 6a 10407 Berlin
http://www.galeriepleiku.com/

Näyttely on avoinna tiistaista lauantaihin kello 15–19.

Vastapuhetta, eli verkkokäyttäjille joukkoistettua vihapuhetta vastustavaa toimintaa, on viimeisen vuosikymmenen aikana suositeltu keinona torjua vihapuhetta, misinformaatiota ja monia muita haitallisia digitaalisen kulttuurin ilmiöitä. 

Feministisistä näkökulmista lähestyttynä vastapuhe voi olla myös keino puuttua ihmisiin kohdistuviin syrjinnän muotoihin laajemminkin sekä haastaa “biovaltaa”, joka normien muodossa säätelee yksilöiden mieliruumiita, niiden muotoja ja toimintaa, ja hierarkisoi elämiä elämisen ja suremisen arvoisiin elämiin – sekä vastavuoroisesti elämiin, jotka voidaan kulttuurisesti tuomita kuolemaan ja unohdukseen.

Näyttelyn teokset nostavat esimerkkejä erinäisistä valtaan ja väkivaltaan kietoutuvista normatiivisista rakenteista, vihapuheesta ja näitä haastavista aktivismin muodoista – kehopositiivisuusaktivismista tanssilliseen solidaarisuuteen. 

Näyttely on kolmen taiteilijan, tutkijan ja tanssijan yhteistyön tulos, jotka ovat työskennelleet vuodesta 2021 asti Koneen Säätiön Vastapuhe -hankkeessa. Tutkimme hankkeessamme verkkovihan vastustamisen eri muotoja. Tässä yhteydessä olemme pohtineet tutkimuksen ja aktivismin yhdistämistä eli tuttavallisemmin “tutkivismia”. Usein tieteellinen ja taiteellinen tieto nähdään toisensa poissulkevina. Me haluamme etsiä niille yhteisiä väyliä, muotoja ja tekotapoja. 

Näyttelyn ajan Galerie Pleiku on tutkivistinen tila, jossa tarkastelemme eri vallankäytön muotoja ja niitä haastavia aktivistisia, tanssillisia ja solidaarisia tekoja omakohtaisella otteella ja näyttelyvieraiden kanssa keskustellen. Työskentelymme tavoitteena on muokata sekä taiteellisen että tieteellisen tekemisen konventioita, samalla raivaten tilaa vaikuttavalle ja osallistavalle aktivismille.

Kyseessä on prosessinäyttely, joka rakentuu koko kestonsa ajan. Näyttely on valmis yhden päivän ajan sen viimeisenä päivänä perjantaina 3.5.2024. 

JENNA JAUHIAINEN

Olen läsnä näyttelytilassa koko sen keston ajan. Näyttelyn kävijöiden kanssa käymieni keskustelujen kautta työskentelen rönsyilevän, affektiivisen ja kehollisen merkitystuotannon parissa installoiden näyttelytilaan prosessissamme syntyviä jälkiä – esimerkiksi runoja, piirroksia, valokuvia ja muistiinpanoja. 

Pitkäkestoiset keskusteluperformanssit ovat olleet osa taiteellista työskentelyäni jo vuosia. Ajattelen, että haastavista asioista yhdessä puhuminen rakentaa sekä yksilön että yhteisöjen kannalta tärkeää resilienssiä eli vastustuskykyä esimeriksi vihapuhetta ja misinformaatiota vastaan. 

HEIDI KOSONEN

Biopower [biopouvoir]: ”the wielding of numerous and diverse techniques for achieving the subjugations of bodies and the control of populations, especially through knowledge-production”.

Käsittelen näyttelyyn tuottamassani esseessä ja videoteoksessa biovaltaa, ruumiillisuutta ja tietoisen ruumiillisuuden rakentamaa vastavoimaa biovaltana manifestoituvan väkivallan ilmentymille. Kuron yhteyksiä erilaisten biovallan muotojen ja sille alisteisten ihmisryhmien ja elämien välille sekä inhimillisellä että planetaarisella skaalalla. Omaa ruumiistani ja tanssillista liikettä hyödyntäen kutsun esiin kehotietoisuutta haastamaan erityisesti läntisessä mieli-ruumis-dikotomiassa esiintyviä vallan ja väkivallan muotoja vastaan. 

Olen pitkään tarkastellut biovaltaa ja sen erilaisia ilmentymiä tutkijana, mutta en aikaisemmin tanssijana. Siten akateemisesta praktiikastani kumpuavaa esseetä tulkitseva videoteokseni on myös haparoiva kokeilu ruumiillisesta tietämisestä mielellisesti tiedetyn, monilla tavoilla haastavan tiedon tiettäväksi, koettavaksi ja ymmärrettäväksi tekemisessä.

SUSI NOUSIAINEN

Installaationi Hiljaista vettä yhdistää käsinkirjoitettua runoa verkkovihan teemaan. Koneen Säätiön rahoittamassa Vastapuhe-hankkeessa tarkoitus on ollut löytää uudenlaisia suhtautumistapoja vihapuheen ongelmaan. Tässä teoksessa aihe näkyy osan runoista sisällössä, mutta vien sen vihapuheen suoran näyttämisen sijaan lyyriseen muotoon. Se on uusi rekisteri vihapuheen käsittelylle.

Olen kirjoittanut teksteihin rinnakkain kaksi maisemaa: internetin, johon liittyy ihmisten kohtaamattomuus ja ruumiittomuus; ja metsän, jossa vuodenaikojen vaihtuminen on voimakkaasti kehossa tuntuvaa. Näiden digitaalisen ja “analogisen” maailman vastakkaisuus on läsnä myös ratkaisussani kirjoittaa runotekstit käsin. Kirjoittaminen on vanhanaikaista ja työlästä. Se on itsessään pieni protesti digitaalisen maailman tehokkuutta vastaan. 

Palaan runojen sisällössä usein nimirunon Hiljaista vettä vesiaiheeseen. Vedestä muodostuu teksteissä yhdistävä tekijä eri olentojen välille. Sama vesi kulkee sekä erillisissä ihmisissä, että ihmisessä, kaloissa ja järvessä. 

Installaatiossa on 60 käsin kirjoitettua runoa. Ne muodostavat näyttelytilaan massan, jossa käsinkirjoitus tekee pitsimäistä, orgaanista kuviointia tilaan. Kirjoitukseni on kaunoa ja muistuttaa tyylillisesti päiväkirjaa tai kirjettä. Miten verkossa tapahtuvaa kommunikaatiota muuttaisi, jos teksti pitäisi edelleen kirjoittaa käsin, niin että sen merkityksen ehtisi tuntea ruumiillisesti kirjoittaessaan?

Nousiainen/Kosonen/Jauhiainen: Body/Peace/Keeper 16.4.–3.5.2024

Vernissage on Tuesday the 16th of April at 7PM to 9PM, welcome!

Galerie Pleiku
Eugen-Schönhaar-Strasse 6a 10407 Berlin
http://www.galeriepleiku.com/

The exhibition is open from Tuesday to Saturday from 3PM to 7PM.

Counterspeech, meaning crowdsourced action against hate speech, has been recommended over the past decade as a way to combat hate speech, misinformation and many other harmful phenomena of digital culture. 

When approached from a feminist point of view, counterspeech can also be a means of addressing forms of discrimination against people more broadly and challenging ”biopower”, which in the form of norms regulates the bodyminds of individuals, their forms and activities, and divides lives into hierarchies of lives worth living and lives worth mourning for – and reciprocally into lives that can be culturally condemned to death and into oblivion.

The works in the exhibition raise examples of various normative structures intertwined with power and violence, hate speech and forms of activism that challenge these – from body positivity activism to dance as a form of solidarity. 

The exhibition is the result of the collaboration of three artists, researchers and dancers, who have been working together since 2021 in the Kone Foundation’s Counterspeech Project. In this project, we study the different forms of resisting online hate. Part of our working has been tests in combining research and activism, or more familiarly, “researchivism”. Often, scientific and artistic knowledge are seen as mutually exclusive. We want to find common paths, forms and ways of doing both. 

This exhibition makes Galerie Pleiku a “researchivist” space where we will examine various forms of power and the activist practices that challenge them through dance and acts of solidarity from a personal point of view and in conversation with exhibition visitors. The goal of our work is to modify the conventions of both artistic and scientific work while making space for effective and participatory activism.

This is a process exhibition that is built throughout its duration. The exhibition is ready for one day on its last day, Friday the 3rd of May, 2024.

JENNA JAUHIAINEN

I will be present in the gallery space for the entire duration of this exhibition. Through the conversations I have with the visitors of the exhibition, I work on a sprawling, affective and bodily production of meaning, installing traces created in our conversation processes to the exhibition space – for example, poems, drawings, photographs and notes.

Durational conversation performances have been a part of my artistic work for years. I believe talking about challenging issues together builds a type of cultural resilience, which is important for both individuals and communities. This includes resistance to, for example, hate speech and misinformation.

HEIDI KOSONEN

Biopower [biopouvoir]: ”the wielding of numerous and diverse techniques for achieving the subjugations of bodies and the control of populations, especially through knowledge-production”

In the essay and video work produced for this exhibition, I study biopower, corporeality, and the counterforce of conscious embodiment, that I consider as being able to challenge the forms of violence masking as knowledge. I weave connections between the different manifestations of this biopower and the varied human, non-human, and planetary forms of life subjugated to this power, and use my own body, movement and dance to embody resistance to it. I especially invoke bodily consciousness to challenge the violence manifested in the varied harmful or violent knowledges, especially the western mind-body dichotomy.

I have long studied biopower as an academic researcher, but never before as a dancer. In this sense, the video work, in which I interpret the essay informed by my academic self, is a tentative attempt in making already-known, in various senses difficult, knowledge attainable in a different register through bodily practices and knowledge.

SUSI NOUSIAINEN

In my installation Still water I combine handwritten poetry with the topic of hate speech. In the Counterspeech-project, funded by the Kone Foundation, one goal has been to create new viewpoints on the problem of hate speech. In this piece the theme is partly visible within the texts, but instead of showing actual hate speech, I am bringing the theme into a lyrical form. This is a whole new register for discussing internet hate.

I have written two landscapes that are set in dialogue in the poems. The first one is the internet, associated with people’s difficulty to reach each other and incorporeality; the other is a lakeside forest, in which the seasons change in intensively corporeal ways. This contradiction between the analogue and digital worlds is also present in my choice to write the poems by hand. Writing this way is slow and laborious. This is a little protest against the constant effectiveness of the digital world.

The poems are often related to water, as in the poem Still water. Water becomes the uniting element between different beings: flowing through and within humans, fish, and the lake. 

The installation includes 60 handwritten poems. Together they form a surface of lace-like, organic handwriting in the exhibition space. My style of handwriting resembles a letter or a diary. Would our communication on the internet be different, if we still had to write by hand, so that there was time to feel the meaning of the text in the writer’s body?